Mitä kuuluu?
Hellurei ja hellät tunteet!
Reilut kaksi ja puoli vuotta on kulunut siitä, kun viimeksi kirjoitin tänne. Mitä tänä aikana on tapahtunut?
1.) Freddy sai uuden kodin.
Koiramme ei valitettavasti viihtynyt kaupunkilaiskaksiossa niin hyvin, kuin olisin toivonut. Hän kaipasi enemmän tilaa ja toimintaa, kuin pystyin hänelle antamaan. Kypsyttelin lopullista päätöstä koiramme luopumisesta yli vuoden, ennen kuin uskalsin päästää irti.
Nyt Freddy asuu inkoolaisen perheen luona omakotitalossa luonnon helmassa, ja hänellä on oma piha, jossa voi juosta vapaana. Rappukäytävän häiritsevät äänet, pitkät iltapäivät pienessä kodissa ja stressaavat kadunylitykset ovat historiaa, mutta samalla katosivat ihanat metsälenkit, yhteiset päiväunet ja lasten koirasta saama ilo.
Kävimme tyttäreni kanssa moikkaamassa Freddyä kesällä ja hän vaikuttaa voivan oikein hyvin. Lempihommiin kuuluu ilmeisesti laserpilkun jahtaaminen, varmasti jonkinlainen paimenkoiran pelastus jos lampaita ei satu olemaan kaitsittavana...
Freddyllä on nyt uusi lauma, joka saa iloita hänestä ja pitää hänestä huolta. Joskus luopuminen on suurinta rakkautta. Eikö se näin mennyt?
2.) Perustin oman yrityksen, HC Stories.
En ole aiemmin suinkaan mieltänyt itseäni yrittäjäksi, mutta tässä sitä nyt ollaan! Koskaan aikaisemmin en ole kokenut yhtä suurta vapautta ja yhtä suurta vastuuta. Nyt ei ole hirveästi ketään muuta, joihin syyttävän sormen voi osoittaa, jos työtahti ei tunnu hyvältä tai juttujen eteneminen tökkii. Tässä hommassa olen oppinut ehkä piirun verran armollisuutta itseäni ja samalla muita kohtaan, sitä voi vain tehdä parhaansa ja se riittää. Samalla en ole ollenkaan varma, jos tämä itsensä työllistämisen trendi on hyvä asia. Tarvitsemme yhteisen tavoitteen eteen ponnistelua, ja mitä tapahtuu, jos kaikkien perimmäinen tavoite on saada oma lompakko täytettyä?
Itse sana yrittäjä on mielestäni oivaltava: aina pitää yrittää, mieluummin niin päin kuin että jää istumaan ja pohdiskelemaan, että mitä jos tekisi näin tai jos asiat olisivat noin, olisiko sittenkin parempi?
Eli kannattaa kokeilla, keskeneräisyys ja kehitys kuuluvat sitten siinä ohessa asiaan.
3.) Elämä ei ole vain pelkkää selviytymistä.
Tuntuu siltä, että osaan surffata surun ja ilon välillä hieman paremmin kuin aiemmin. Osaan myös antaa itselleni kokemuksia joista todella pidän, esimerkiksi Beyoncén keikka Pariisissa oli sellainen juttu, että sitä ei ihan heti unohda. Ei unohda kyllä pankkitilinikään, eli tässä vaiheessa on parasta painaa duunia ja pysyä liikkeessä.
Ihan vaan senkin takia, että puolimaratoni lähenee!
Mitä teille kuuluu?
Kommentit
Lähetä kommentti