Tervetuloa!

-

Täällä ruudun toisella puolella häärään minä, 37-vuotias kahden lapsen äiti. 

Elämässäni on lyhyessä ajassa tapahtunut paljon. Muutin lähes kymmenen Ruotsissa vietetyn vuoden jälkeen takaisin Suomeen ja Helsinkiin. Erosin lasteni isästä. Tällä hetkellä olen vuoden virkavapaalla töistäni Sveriges Radiolla ja opiskelen luovaa kirjoittamista sekä psykologiaa. Toivon näiden kaikkien löysien langanpätkien osoittavan jonkin uuden suunnan, että elämäni vie pysyvästi uusille urille. 

Haluaisin kirjoittaa, väännellä, käännellä ja pohtia Suomea paluumuuttajan näkökulmasta, miten elää taas yksin pitkän parisuhteen jälkeen, mitä mahdollisuuksia uusi elämä, jossa lapset ovat edelleen etusijalla mutta luonani vain puolet ajasta, tuo. Haluaisin kuvailla elämää, jonne värit hiljalleen tekevät paluun, mielenterveyden hauraudesta ja haasteista mutta myös kotiinpaluun tuomasta ilosta ja, kevään tullen myös uudesta, nelijalkaisesta perheenjäsenestä.

Toivottavasti viihdyt! 

Kommentit

  1. Unknown28. marraskuuta 2021 klo 9.12

    Hej Heidi och välkommen tillbaka ❤️😊lycka till med det nya kapitlet i ditt liv! Kram, Emmi🤗

    VastaaPoista
  2. fanny28. marraskuuta 2021 klo 19.09

    Lycka till med allt 🥰 följer gärna med! Kh Fanny

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttaja3. joulukuuta 2021 klo 17.08

      Tusen tack Fanny! Roligt att du är med på resan :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mitä kuuluu?

-
Kuva
Hellurei ja hellät tunteet! Reilut kaksi ja puoli vuotta on kulunut siitä, kun viimeksi kirjoitin tänne. Mitä tänä aikana on tapahtunut?   1.) Freddy sai uuden kodin. Koiramme ei valitettavasti viihtynyt kaupunkilaiskaksiossa niin hyvin, kuin olisin toivonut. Hän kaipasi enemmän tilaa ja toimintaa, kuin pystyin hänelle antamaan. Kypsyttelin lopullista päätöstä koiramme luopumisesta yli vuoden, ennen kuin uskalsin päästää irti.  Nyt Freddy asuu inkoolaisen perheen luona omakotitalossa luonnon helmassa, ja hänellä on oma piha, jossa voi juosta vapaana. Rappukäytävän häiritsevät äänet, pitkät iltapäivät pienessä kodissa ja stressaavat kadunylitykset ovat historiaa, mutta samalla katosivat ihanat metsälenkit, yhteiset päiväunet ja lasten koirasta saama ilo.  Kävimme tyttäreni kanssa moikkaamassa Freddyä kesällä ja hän vaikuttaa voivan oikein hyvin. Lempihommiin kuuluu ilmeisesti laserpilkun jahtaaminen, varmasti jonkinlainen paimenkoiran pelastus jos lampaita ei satu ole...
Lue lisää

Jag vill så gärna ta hand om dem

-
Kuva
Min dotter började ettan i höst. På förskolan hade hon tre fantastiska småbarnspedagoger som gjorde ett proffsigt jobb och skapade en trygg stämning inför skolstarten. Så behöver det tyvärr inte alltid vara. Den här krönikan skrev jag för Kyrkpressen våren 2024.  Jag skulle gå sönder om jag fortsatte med det här. Insikten är glasklar när den kommer, bara några timmar in på det nya jobbet, i det nya megadagiset.     Jag vill så gärna ta hand om barnen, det är en nyfunnen vilja i mig, en källa som öppnat sig. Ett av barnen, en pojke, får jag genast veta är den svåraste. Han gör si, han gör så, kräver en massa, vill sitta i famnen, släpper aldrig i taget. ”Sen lider ju de andra barnen.” Totalt är det en grupp med cirka tolv barn på 1-3 år. Flera av barnen har precis börjat på dagis. Jag med, som vikarie.   Personalen har hängt fina skyltar på väggarna. Barnen är kapabla, de ska lära sig om ett miljövänligt sätt att leva, om att vara sparsamma och nöja sig med mindre. V...
Lue lisää

Att lära känna sig själv igen

-
Kuva
Att skiljas innebär att lära känna sig själv igen. Vem är jag nu, i den här nya livssituationen? Vad gör mig ledsen, glad? Vem är jag när jag inte har stödet av en partner, men inte heller tyngden av en relation som inte fungerar eller har fungerat på länge? Vem är jag när inte begränsas av en relation och de förpliktelser (inbillade och sanna) som kommer med den? Hur är jag som förälder? Vän? Vem är jag när allt äntligen får komma fram, sippra ut i det fria? Det är inte lätt, att släppa. Jiis så svårt det är. I stunder av ensamhet och oro saknar jag inte bara honom, utan även mig själv med honom. Den mjuka, bekräftande tillvaron.  Men ändå, ansvaret har alltid varit mitt. Ansvaret att ta hand om mig själv. Att säga nej och ja. Det är bara så väldigt mycket tydligare nu. 
Lue lisää