Sydämeni rakastaa tätä maata, mutta rakkaus ei taida olla sokea... Tässä pari asiaa, joista yllätyin muutettuani takaisin Suomeen, yhdeksän Ruotsissa vietetyn vuoden jälkeen.
Huom! Kyseessä omat mielipiteeni, jotka perustuvat hyvin pienelle otannalle ja kuuluisalle mutu-fiilikselle.
Miksi vanhempien erotessa oletetaan rivien välistä, etteivät lapset olisi yhtä paljon isän ja äidin luona? Lapsellahan on yhtä lailla oikeus niin isään kuin äitiin, eikä kumpikaan näistä ole toista parempi tai tärkeämpi. Toisinaan tuntuu siltä, että junnataan vahingollisissa stereotypioissa, jonka mukaan äiti on aina se ykkönen mitä tulee lasten asioihin ja lasten huolenpitoon. Sen lisäksi, että sellainen oletus lisää äitien taakkaa ja vahvistaa epätasaisia struktuureja, se sivuuttaa aivan turhaan niitä isiä, jotka todella haluaisivat olla iso osa lastensa elämää.
Miksi jotkut suomalaiset influensserit edelleen lentävät niin hanakasti? Katsotaan, että voi lentää Thaimaahan ilman ongelmaa, tai ilman, että ainakaan Insta-postauksissa seuraajilleen mainitseekaan, että olisi ottanut lentomatkan hiilijalanjäljen huomioon. Joko ihmiset ajattelevat, että homma on jo mennyttä, tai sitten on kyse sellaisesta "no kyllä mä nyt tämän yhden lomamatkan aurinkoon ansaitsen"-ajattelutavasta, joka on minusta suoraan sanottuna raivostuttavaa. Vähän ruotsalaista flygskamia tänne, kiitos.
En muistanut, että Suomesta on vaikeaa löytää avointa ja sallivaa keskustelukulttuuria. Täällä ollaan koko ajan niin asian ytimessä, että keskusteluista tulee joskus hyvinkin, no, yksipuoleisia ja simppeleitä. Kaipaan niin julkisuudessa kuin ihan tuttujen ja ystävien kesken käytäviä yleisen tason keskusteluja, joissa oikeasti argumentoidaan ja vaihdetaan mielipiteitä kiinnostavalla tavalla, eikä vain todeta, että juu näin se on. Sellaista "högt i tak"-ajatusta, jossa oikeasti katto on korkealla ja kaikki mielipiteet sallitaan ja saa olla vähän räväkkä ja äänekäs. Joskus tuntuu siltä, että argumentointi otetaan henkilökohtaisesti, ja sehän tehokkaasti tappaa kaikki ainekset hyvään keskustelukulttuuriin, joka parhaimmassa tapauksessa vie yhteiskuntaa eteenpäin.
Meininki on välillä hiukkasen noh, tylsää. Kadulla ja kaupoissa ihmiset eivät heitä läppää tai juttele spontaanisti, vaan kävelevät kuin käskystä rivissä ja järjestyksessä, täysin fokusoituneita siihen, että nyt tehdään ostoksia, eikä muuta. Toki corona ja syksy ja pimeys ja talvi ja omat menot ja aikataulut vaikuttavat, mutta kuitenkin... Ymmärrän tässä suomalaista puolta, minusta on toisaalta ihanaa käydä ruokaostoksilla ilman odotuksia siitä, että kaupan kassalla pitäisi heittää läppää. Toisaalta small talk on arvokas taito. Että ihan vaan hetkeksi pysähtyy ja ottaa kontaktia ja antaa toiselle ihmiselle huomionsa ja aikansa, vaikkei se välttämättä sitten johda itselle mihinkään selvään voittoon, ainakaan heti, niin sanotusti. Voi myöhemmin tulla hyvä mieli.
RANT OVER.
KYLLÄ MINÄ TÄTÄ MAATA SILTI IHAN HIRVEÄSTI RAKASTAN. 💙
Hieman pienempi muuttaja, södermalmilaisella tyylitajulla varustettuna.
Kommentit
Lähetä kommentti